Mutkia matkassa

Tästä päivästä on kerrottavana kaksi erilaista  tarinaa. Niillä on kuitenkin samanlainen alku ja ne molemmat päättyvät samaan paikkaan, Pariisiin. Aamu alkoi suihkulla, jonka virkistävä vaikutus haihtui kuitenkin nopeasti kaupungin helteessä. Raahauduimme asemalle viemään rinkkamme säilöön, minkä jälkeen olimme valmiit Milanon valloitukseen. Toisin sanoen
joukkomme jäsenillä oli hieman erilaiset intressit (shoppailu tai shoppailemattomuus), joten päätimme erota ryhmä Otoksi ja ryhmä Suviksi ja Riikaksi. Milanon voi kokea, haistaa ja maistaa monin eri tavoin, mutta Riikalla ja Suvilla se kului näin:

Suuntasimme epäröimättä ja kihelmöivin askelin kaupungin kuuluisimmalle ostoskadulle, Buenos Airesille. Kuinka nopeasti saa rahaa palamaan muodin mekassa? Nopeasti. Nyt ei ajateltu rinkan tilavuutta - heitetään vaikka vanhoja vaatteita pois. Tai pyyhe, kuka sitä loppujen lopuksi kaipaa kun kesä kuivaa...niskatyynykin joutaa...Milanon muoti on värikästä ja herkullista, kauppoihin sisään astuessa tuntui kuin olisi tullut karkkikauppaan. Pääosassa neonvärejä, sähkönsinistä ja persikkaa, printtikuosisia t-paitoja oli myös joka lähtöön. Etenimme ehkä pari metriä tunnissa, kun jatkuvasti tuli vastaan toinen toistaan ihanampia liikkeitä ja houkutuksia. Niinhän siinä sitten kävi, että molemmille tarttui mukaan rätti jos toinenkin, ja nimen omaan sellaista, mitä ei Suomesta saa. Helposti naisen saa kyllä onnelliseksi. Kova kuntoilu eli siis shoppailu vaatii veronsa, joten pysähdyimme juomaan neljän euron (!!!) kokislasilliset. No oli niissä sentään sitruuna- ja meloniviipaleet ja täydelliset näkymät ostoskadulle. Milanon ihmiset ovat epäilemättä tyylikkäitä ja pukeutuvat hyvin, taidettiin muutama etäisesti tutun näköinen mallikin bongata. Lisäksi Ottoa odotellessamme kuulimme takaamme äänen "ai tääl on suomalaisia!" Mallipoika Suomesta (puoliksi aasialainen, puoliksi italialainen, mitäää) jutteli meille virvokkeiden ajan, kertoi että nyt on Milanossa kiireiset viikot malleilla. Hänelläkin on tänään tiedossa vielä kymmenen castingia, onnea vaan. Pian mallipojan saapumisen jälkeen myös Otto löysi perille, Milanoa hieman eri tavalla aistineena:

Suuntasin ensimmäisenä metroasemalle. Tutkiessani lippuautomaattia ystävällinen naisihminen tuli olan takaa neuvomaan kuinka homma toimii, vaikka olisin osannut itsekin. Lipun saatuani nainen alkoi pummaamaan euroa avusta, totesin kylmästi että en anna koska en apua pyytänyt. Lippu kourassa metroon ja lähellä keskustaa olevalle linnalle. Hieman puistossa kiertelyä ja kissanpentujen leikkiä tyhjässä vallihaudassa katsottuani suuntasin sisälle linnaan. Mitään ihmeellistä katsottavaa sisäpihalta ei löytynyt ja sisäänpääsymaksu esti ihan sisälle menemisen. Tuijottelun ja ihmettelyn jälkeen lähdin kävelemään keskustaa kohti. Nähtyäni sopivan pikku kuppilan totesin itselleni että nyt maistuu olut, kellohan oli jo 12.15. Oluen haettuani katselin milanon hyörinää ja soitin muutaman puhelun. Juotuani lähdin metrolla keskustaan, kun karttaa lukiessani olin todennut matkan turhan pitkäksi kävellen. Asemalta ylös kävellessäni hämmästyin, ihan edessä oli todella suuri ja koristeellinen kirkko. Sisäänpääsymaksua ei ollut mutta tarkat tutkimukset sotilaat tekivät laukuille ja ihmisille. Tuli ihan kreikka mieleen. Kirkko oli iso ja komea myös sisältä (yllätys yllätys) mutta Piatarinkirkon jälkeen ei oikein iskenyt. Kiersin pakolliset kuvauspaikat ja lähdin ulos etsimään jäätelökioskia. Sellaisen löydettyäni ja pallot saatuani istahdin jonkin patsaan juurelle katselemaan. Nautittuani hetken jäätelöstä innosta puhkuen lähdin taas kävelemään. Tällä kertaa suuntana oli läheinen kauppakeskus joka mielestäni vaikutti enemmän juna-asemalta korkeine halleineen ja prameine käytävineen sekä liikkeineen. Kaupoissa en käynyt koska reppureissaajan näköistä henkilöä tuskin päästettäisiin sisälle. Nähtyäni "kaiken" keskuksesta ja katsottuani karttaa löysin etäämmältä puiston joka oli must see. No ei ollut, ihan tavallinen puisto. Hetken puistossa hengailtuani lähdin juna-aseman suuntaan, mutta tytöt ottivat yhteyttä ennen kuin sinne saakka ehdin (shoppailut oli shoppailtu).

Treffattuamme oli kaikilla jo kova nälkä, joten suuntasimme metrolla samaan paikkaan, jossa Suvi ja Riikka olivat aiemmin juoneet kokikset. Tilasimme pastat, Suvi risoton, oli taivaallisen hyvää ja kohtuuhintaista. Kaikki tuntui olevan hyvin, kun reippain mielin talsimme juna-asemalle tarkoituksenamme varata liput Milano-Pariisi-yöjunaan. Seurasi kuitenkin odottamattomia ongelmia, kun ensin puoli tuntia jonotettuamme meille kerrottiin, että olemme seisseet väärässä jonossa. Etsimme oikeaa lipunmyyntipaikkaa, mutta päädyimme lopulta turisti-infoon kyselemään Italian ja Ranskan välisistä yhteyksistä. Yllätys-yllätys, väliä liikennöi yksityinen firma, joka ei hyväksy interrail-lippuja. Niinpä hinnat lähtivät 90 eurosta ylöspäin + paikkalippu. Mitäääää??! Miten tästä maasta pääsee pois maksamatta itseään kipeäksi? Ei ilmeisesti mitenkään. Heikko ajatus vuokra-autosta vahvistui pikku hiljaa mielissämme, ja alkoi tuntua koko ajan paremmalta. AUTOLLA rajan yli, KUUDES tapa ylittää raja! Europcar tarjosi hyvän hinnan, 300 euroa. Se tulisi halvemmaksi kuin junalippu. Ystävällinen miesmyyjä antoi autoksemme kullanvärisen Renault Meganen ja toivotti turvallista matkaa. Autolla oli ajettu 2500 kilometriä, ja se tuoksuikin vielä uudelta (vaan ei enää meidän jälkeen). Road trip Italiasta Ranskaan, oujee! Suvi ajoi meidät Alppien ali, tunneleita tuntui olevan loputtomasti. Eivätkä ne tosiaankaan olleet mitään pikkutunneleita, vaan kahden tai kolmen kilometrin pituisia. Olimme lähes ainoa henkilöauto reissussa, loput olivat rekkoja. Korvat menivät lukkoon ja aukesivat, riippuen siitä kuinka korkeuserot vaihtelivat. Alpit olisivat toki olleet hienommat päivällä, mutta nyt niissä oli omanlaistaan taikaa: tummat siluetit vähän vaaleampaa taivasta vasten, auringonlaskusta purppuraksi värjäytynyt taivas. Matkaamme osui muutamia tietulleja, mutta ilman niitä olisimme ajaneet vielä seuraavanakin päivänä jotain kolmenkympin keppiteitä. Ranskan maaseutu valui ohi romanttisena ja mystisenä, HILJAISENA ennen kaikkea. Nukuimme pari tuntia Sveitsin (Genevekin tuli siis nähtyä yövalaistuksessaan) ja Ranskan rajalla lukitussa autossa, sitten Otto jaksoi taas jatkaa urakkaansa.

- Otto Suvi Riikka-
19.6.12