Skopje -> Thessaloniki ->Ateena

Heräsimme todella "virkeinä" muutaman tunnin unien jälkeen, eli toisin sanoen todelliset aamuihmiset Otto ja Riikka heräsivät silloin kun olisi pitänyt olla jo pukeissa alhaalla. No, ennätysnousu ja -pukeminen, rinkat selkään ja menoks. Saimme heti aluksi sydämentykytyksiä, kun taksissa matkalla bussiasemalle Riikka huomasi unohtaneensa kameran laturin aamukiireessä hotelliin. Kerroimme kuskille mitä oli käynyt ja hän tyynen ammattimaisesti kysyi monelta bussimme lähtee. Vastasimme, että klo 6.00. Kuski teki nopean uukkarin ja kurvasi takaisin lähtöpisteeseen. Viimeiset paikalliset rahatkin riittivät juuri ja juuri taksiin. Loppu hyvin kaikki hyvin, laturi tallessa ja ajoissa asemalla. Istuimme odottamaan bussin lähtöä samalla miettien mikäköhän laituri olisi se oikea. Banaania syövä mies, joka seisoi terminaalin ulko-ovella ja tarkasti lippuja ei päästänyt meitä laiturille, koska meiltä puuttui jokin leima lipuista. Sormella osoittaen mies ohjasi meidät luukulle, jossa oli noin 3 ihmistä jonossa ennen meitä. Luukulla oleva virkailija totesi, että leimat (=maastapoistumisvero) maksaa 50 paikallista rahaa päätä kohden ja meillähän ei sitä enää ollut. Kovalla kiireellä rahanvaihtoon vaihtamaan muutamaa euroa että saisimme leimat. Kellohan oli jo 10 vaille, kun pääsimme takaisin jonoon. Sormia naputellen ja jalkoja levottomasti liikutellen vuoromme vihdoin tuli, ja saimme oikeat leimat lippuihin. Reippaasti bussille, tavarat ruumaan ja paikkoja valtaamaan. Bussimatka oli ehkä elämämme hirvein kovan kuumuuden ja huonon ilmastoinnin takia. Matka Thessalonikiin meni kaikkien osalta nukkuen. Sydämentykytyksiä tuli myös rajalla, kun kaikilla muilla matkustajilla oli jokin valkoinen paperi annettavaksi. Meiltä ei onneksi sellaista tarvittu, koska olimme bussin ainoat eu-kansalaiset. Perillä hieman oudon näköisessä Thessalonikissa ("onks tää se??") näimme useita mellakkapoliiseja täysvarustuksessa, ison väkijoukon sekä vankienkuljetusbusseja. Siinä vaiheessa tajusimme että olemme Kreikassa... Taakse oli jäänyt se Makedonian turvallinen ja iloinen ilmapiiri. Hieman kuljeskelua Thesalonikissa joka oli oikeasti vain matka juna-asemalle - ja se oli itse asiassa ihan tarpeeksi meille. Tämä olikin oikeasti vain kolkko satamakaupunki, läpikulkupaikka, jossa ei ollut mitään erityistä nähtävää. Niinpä päätimme jatkaa suoraan seuraavalla junalla Ateenaan. Junamme oli ulkoa graffitien peittämä ja muistuttui meitä alkumatkastamme, mutta sisältä näytti Suomen IC-junalta. Lisäksi se oli tosi hiljainen ja nopea ja sisälsi ravintolavaunun. Noin puolenvälin tienoilla paikallinen nainen tuli Otolle huutamaan että hän olisi ollut naisen paikalla. Rouva meuhkasi ja meuhkasi kreikaksi kunnes eräs kanssamatkustaja sai napattua  lipun rouvan kädestä ja tarkastettua asian laidan. Niinhän siinä kävi että naisen paikka oli oikea, mutta juna väärä. Eli vastaus kysymykseen "kuinka monta kreikkalaista tarvitaan ratkaisemaan ongelma" on "ainakin viisi." Koko kuusituntinen matka sujui yllättävän kivuttomasti ja nopeasti, osasyynä varmasti upeat vuoristomaisemat ja viiniköynmösviljelmät. Juna lipui jossakin korkealla vuoristotietä pitkin, emme edes halunneet ajatella kuinka korkealla. Otto sanoikin matkan aikana ääneen, että "ei tällaisia maisemia ihan oikeasti voi olla." Matka kului myös mukavasti seuraillen paikallista Johanna Tukiaista ja hänen gigolomiestään paita napaan asti auki (niin oli melkein sillä naisellakin...) Ateenaan saavuttuamme oli jo ilta ja pimeää, mutta silti vielä aivan helle. Hostellille oli hieman kävelyä, mutta sekin matka sujui ongelmitta ja ilman apujen kyselemistä (ensimmäistä kertaa). Huomaa tosin, että nyt menee vähän heikosti, kun infopisteiltä voi OSTAA karttoja. Ja kyllä tämä tunnelma on täällä jotenkin hautajaismainen, ihmisillä vakavat kasvot eikä musiikki soi. Ero Makedonian rentoon fiilikseen on selvä. Siellä ei myös lainkaan pelottanut liikkua yöllä, nyt tuli vastaan jos jonkinlaista mörköä. Yksi myös huikkasi "hello my friend, where are you from?" "From Finland!" Otto vastasi ennen kuin ehdimme estää. Miehet eivät vastanneet enää mitään ja poistuimme ripeästi paikalta. Ehkä se on vielä jonkinlainen kirosana täällä, mistä sitä tietää. Hostellimme olikin nimeltä Hotelli Soho, ja saimme siistin neljän hengen huoneen, jossa ainakin toistaiseksi saamme olla kolmistaan. Kreikkalainen vessanpönttö on mysteeri; kuinka monta suomalaista tarvitaan vetämään se? Lopulta pikkuinen vetonappi löytyi loogisesti katosta...Huomenna Kreikassa on parlamenttivaalit, jännää. Toivottavasti kreikkalaiset ei sekoa (lisää!)

-Otto Riikka Suvi-
13.6.12 23.30