Skopje, päivä 2

Aamu alkoi MAHTAVALLA hotellin aamupalalla, ja Ottokin sai vihdoin kunnon kahvia. Hetken huoneissa hengähtämisen jälkeen privaatti autonkuljettajamme ja oppaamme (=Boki) tuli hakemaan meidät hotellilta, tarkoitus oli lähteä tutustumaan paikkaan nimeltä Matka. Emme tienneet siitä etukäteen mitään, mutta jo matkalla Matkaan ihailimme maisemia ja horisontissa siintäviä vuoria. Oli rentouttavaa päästä pois kaupungin hälinästä ja huiskeesta (Helinä-keijun siskot t. väsynyt Otto). Lopullinen kohde löi meidät kaikki silti ällikällä, ei tuntunut enää siltä että olisimme Euroopassa, vaan jossain Amazonin viidakossa. Alhaalla virtasi turkoosi joki, joka padon jälkeen muuttui tekojärveksi. Vuoret ympäröivät meitä joka suunnalta, kun lähdimme kävelemään kallioista polkua pitkin syvemmälle metsään. Sisiliskot vipelsivät jaloissa ja oikeastaan koko ajan odotti, että jostain hyppää apina syliin (vaikka mehän sen paikan ainoat apinat oltiin). Goankin viidakoissa käyneinä voimme kaikki allekirjoittaa sen, että pidimme tästä enemmän. Suurimpana syynä oli se, että olimme pitkiä aikoja paikan ainoat ihmiset (tai apinat) ja saimme kuunnella luontoa ja sen hiljaisuutta, veden ääniä ja lintuja. Suvin uimahyppääjävaisto heräsi muutamaan otteeseen, onneksi kallioinen polku veden yllä oli edes joten kuten aidattu ja Suvi saatiin pysymään maan pinnalla. Sää suosii meitä edelleen eikä pihistele lämpötiloissa, mutta myös kroppa alkaa tottua helteeseen. Niinpä +35 on jo aika peruslämpötila ja ilmastoituun huoneeseen tultaessa (+25) tuntuu jo kylmältä. Mitä siellä Suomessa on, uskaltaako palata? Jos jäis vaan tänne istumaan terasseille ja puistoihin kaiket päivät, joka puolella joku tuttu, koko suku saman katon alla. Bokin mukaan elämä täällä on vähän sellaista, ei tehdä paljoakaan, ollaan vaan. Se on jännä, kuinka täällä kadehditaan Suomen vaurautta ja sitä, kuinka ihmisillä on töitä ja rahaa. Mutta Suomessa kadehditaan juuri tätä mitä täkäläisillä tuntuu olevan loputtomasti; aikaa.  Ehkä mekin saamme täältä matkamuistoksi paikallista rentoa elämänasennetta; maanjäristys voi tulla ja tuhota kaiken, mutta jos se tulee niin ei se mitään, aloitetaan alusta. Skopjessahan lähes kaikki on jouduttu rakentamaan uudestaan vuoden -63 maanjäristyksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan retki Matka-luonnonpuistoon oli elämys, jota emme olisi ikinä tajunneet ilman Bokia tehdä, paikka oli kuitenkin sen verran kaupungin ulkopuolella. Muutenkin pakko vielä mainita, kuinka hyvä ja mukava opas meillä täällä nyt on, ei voi liikaa hehkuttaa. Tullessa koukkasimme postin (kortteja,maisema-sellaisia, siis matkalla!) ja bussiaseman kautta, josta ostimme liput Thessalonikiin lähtevään bussiin. Lähtöaika on taas varsin mielenkiintoinen, 06:00, eli on herättävä aikaisin. Onneksi aika Skopjessa on kuitenkin ollut parasta mahdollista hermolepoa ja rentoutumista, edes suunnistamisesta tai kielimuurista ei ole tarvinnut huolehtia Bokin ollessa oppaana. Me todella olemme ihastuneet tähän kaupunkiin, ja halu olisi ehkä joskus palata. Muutenkin Balkan kiinnostaisi ja täältä jää nyt näkemättä ainakin Zagreb ja Sarajevo. Mutta parastahan matkoissa on se kärpäsen puraisu eli siis rakkaus tähän eli siis kaipuu maailmalle eli jo uuden matkan suunnittelu; ens kerralla ajetaan Eurooppa läpi autolla, niin nähdään kaikki vähän eri tavalla. Vielä kaupan kautta huomiset bussieväät, kiva muuten vertailla eri maiden tuotevalikoimia. Täällä maksaa viinipullo kaupassa 2-3 euroa...leivät ovat huonompia kuin Baltiassa, jossa selvästi kyseiseen asiaan panostetaan. Budapestissa taas oli makoisat leivokset ja niitä oli joka lähtöön, mutta juomat oli edustettuna huonommin. Serbiassa taas...no, oli ainakin hyvin vesipulloja. Koska olimme syöneet tänään vain aamupalan, koukkasimme hotellin viereisestä fast food-paikasta nälän tappavan paikallisen herkun; iso sämpylä paksulla paikan päällä leivotulla pihvillä (kuulostaa joo hampurilaiselta, mutta maistui ihan toisenlaiselta), salaattia, kurkkua ja ranskalaisia leivän välissä. Koko homma syötiin haarukalla ikään kuin pitaleipänä, koska se oli liian iso mahtuakseen suuhun. Tai sitten pitää olla hemmetin iso suu. Hotellissa otimme lunnolla omaa aikaa, luimme ja lepäsimme ja tuijottelimme räikeitä kukkatapetteja, jotka hakkaavat kuitenkin hostellioranssin mennen tullen. Puoli yhdeksältä Boki tuli hakemaan meidät viettämään viimeistä (nyyh) iltaa täällä. Menimme joen rannassa olevaan irkkupubiin istumaan, juomaan olutta ja erittäin tujua long island ice teata sekä katsomaan illan ottelua. Boki tilasi itselleen ja meille "chiken fingers", kanatikkuja hunajasinappi-kastikkeeseen kastettaviksi. Oli hauskaa ja juttua riitti pitkälle yöhön, mutta yhden aikaan baarit menivät kiinni ja meillä on huomenna aikainen herätys...sitä ei kuitenkaan haluttu miettiä liikaa, kun tunnelma oli kohdillaan, seura parasta mahdollista ja kaupunki näytti parhaat puolensa. Suloinen kulkukoira seurasi meitä koko matkan takaisin hotellille, ja keksimme sille pikapikaa nimen Milou. Välillä se juoksi kauemmas kissan tai roskan perässä, mutta palasi aina tepsuttamaan vierellemme (ei helpottanut koirakuumetta yhtään!) Lopulta se jäi hotellimme eteen nukkumaan, jännä nähdä onko se siinä vielä aamullakin. Nyt nukkumaan pari tuntia ja huomenna valloittamaan Kreikka. Eiku hups, tänään...

- Otto Riikka Suvi-
13.6.12 1.19