Skopje, päivä 1

Junayö sujui leppoisasti ja nukkumisen suhteen myös paremmin kuin edellinen, sillä meidät herätettiin passintarkastukseen vasta viiden-kuuden aikaan, eikä kahdesti keskellä yötä kuten viimeksi. Emme saaneet uusia leimoja Makedoniasta emmekä myöskään lähtemisleimaa Serbiasta, eli teoriassa emme ole ikinä poistuneetkaan sieltä. I left my heart in Belgrad...noot. Aamu valkeni ja keräännyimme käytävälle katselemaan maalaismaisemaa: vuohia, kanoja, puutarhoja, peltoja ja kauniisti hoidettuja taloja. Mitään ei ollut jätetty luhistumaan nuten Baltiassa. Hyttikaverinamme oli hieman "haaveellisen"oloinen Jenkkinainen, joka saattoi olla vähän pilvessä. Tai sitten se vain oli sellainen. Onneksi meni nukkumaan heti ja heräili vasta asemalle tultaessa. Junan vessassa oli muuten paperia, mitä luksusta! Meitä oli Skopjen asemalla vastassa Suvin kaveri Boki, joka on luvannut toimia paikallisena oppaana ja näyttää parhaat paikat ja maistamisen arvoiset ruuat. Lisäksi Bokin setä omistaa hotellin, jossa saamme yöpyä kaksi yötä halpaan hintaan. Hotelli ja varsinkin sen suihku tuntuivat taivaalta kahden peräkkäisen junayön ja hikisen Belgrad-päivän jälkeen. Suihkut toki ovat mitä ovat, joko tulikuumaa tai jääkylmää, mutta tuntui se silti hyvältä. Kotona muistaa sitten taas arvostaa vessanpönttöä, vessapaperia ja suihkujen täydellisesti toimivaa säätöjärjestelmää. Jo asemalle tullessamme aistimme pitävämme Skopjesta paaaaljon enemmän kuin Belgradista, jossa lähinnä yritimme tappaa aikaa. Täällä meillä on tosin paikallinen tuttu, joten maasta ja sen kulttuurista saa aivan eri tavalla kiinni. Boki istuttikin meidät heti perheensä pyörittämään baariin, jossa suositteli tilaamaan paikallista herkkua; sulatettua rapeaa juustoa, jota syötiin taikinatikuilla. Niin hyvää, niin täyttävää, ja niiiiin venyvää. Vaikka kyseessä olikin lounas, niin kaikista tuntui että sillä pärjättäisiin pitkälle iltaan. Sää Skopjessa oli samanlainen kuin Belgradissa, eli 35° ja ilmankosteus 49%, ei tuulen tuulta missään. Tuntui saunalta. Otto ja Suvi ovat jo kauniin ruskeita, Riikan punapigmentti pitää huolen siitä ettei toivoakaan. Itse asiassa reissuun kuuluvat  odotettavissa olleet palaneet olkapäät on jo Riikan osalta suoritettu, ja niille saatiin tänään onneksi apteekista helpotusta. Bokilla riitti nauramista; aurinkorasva, mitä se on? Meitä vietiin asiantuntevasti kaupungin parhaisiin paikkoihin, näimme mm. kellon, joka pysähtyi vuoden -63 maanjäristyksessä, eikä siihen ole sen jälkeen koskettu. Boki muuten kertoi, että täälläkin oli tuntunut pientä järinää pari kertaa viime viikolla, mutta se on kuulemma tavallista eikä hän ollut edes herännyt siihen. No me kyllä ihan varmasti herättäis...kaupungilla kiertelyn jälkeen voimme todeta, että Skopje on kaunis, mäkinen, jännällä tavalla kahden kulttuurin risteyksessä (sillan toisella puolella asuu muslimeja, toisella ortodokseja) ja täällä rakennetaan paljon. Oikea Balkanin helmi siis, vaikka tietenkin nähty vasta pari paikkaa sieltä niin paha sanoa. Mutta Belgradiin jos vertaa, niin nätisti sanottuna täällä ei ole jätetty paikkoja luhistumaan ja hajoamaan, vaan kaikkialla näkyy usko tulevaan parempaan. Ihmiset tuntuvat myös ihanan välittömiltä ja ystävällisiltä, Bokikin jopa tarjoutui heittämään meidät omalla autollaan Thessalonikiin, jos junat ja bussit eivät kulje (Kreikan kanssa on pientä vääntöä Makedonian itsenäisyyden tunnustamiaen kanssa, joten julkisessa liikenteessä täältä sinne on omat haasteensa). Kävelyn, basaarin, kauniiden maisemien (linnake oli harmi kyllä tänään suljettu, mutta vaikutti meidän Suokiltamme) ja neljän 1,5 litran vesipullon tyhjentämisen jälkeen suuntasimme hotellille nuolemaan haavojamme eli punaisia olkapäitä (sehän muuttuu vielä rusketukseksi, eiks niin...?) ja ottamaan pienet päikkärit. Boki tuli noutamaan meidät hotlalta yhdeksältä, jolloin meillä alkoi vasta vähitellen olemaan nälkä. Se kuitenkin kasvoi listoja lukiessa, paikka oli joen rannassa ja suurelta screeniltä näytettiin Ruotsi-Ukraina-peliä (Ruotsi hävis hähää). Itse asiassa täältä on vaikea löytää paikkaa jossa ei näytettäisi, jalkapallohullua kansaa. Oton ja Suvin "pasta alio olio" oli kuulemma tulista, mutta hyvää. Ja jälleen Boki suositteli meille paikallista pehmeää leipää, jota kastettiin hieman tuliseen tahnaan. Vatsat täynnä lähdimme Bokin autolla ajamaan mutkittelevaa (ja pimeää!) tietä ylös vuorelle, jossa loistaa jättikokoinen risti ja josta näkee yli koko valaistun kaupungin. Näky oli upea, ja kaupunki näytti myös paljon suuremmalta mitä kuvitteli. Paikalle oli kokoontunut paljon paikallisia, turisteja kun ei täällä oikein ole (ihan hyvä vaan!) ihastelemaan öistä Skopjea. Siinä vaiheessa kun joku teiniporukka aloitti meillä vuonna 2008 luukutettujen tanssibiisien soittamisen, päätimme palata alas. Kello näytti vähän yli puolenyön ja baareissa tulee pilkku yhdeltä, eli hotelliin nukkumaan. Ja jälleen uni tuli välittömästi. Skopje kuittaa ja kuorsaa (mut aika vähän vaan).

-Otto Riikka Suvi-
12.6.12 0.49