Pariisi

Aamut alkoivat eri hostelleissa eri aamiaisilla. Toisessa patonkia, toisessa croisanttia. Ei kerrota kummassa kumpaa. Otto ja Riikka siirsivät aamiaisen jälkeen tavarat kadun toiselle puolelle Suvin hostelliin, ja niin olimme valmiit valloittamaan jälleen uuden kaupungin. Pitkä Pariisikierros alkoi matkalla asemalle hankkimaan lippuja Luxembourgiin. Vaikka Pariisin metro on melkoinen sokkelo ja erivärisiä linjoja risteää maan alla ainakin sata, olemme ottaneet metron haltuumme yllättävän sujuvasti. Kymmenen kerran lippupaketti maksaa 12 euroa, mikä ei ole paha hinta toimivasta ja nopeasta tavasta liikkua kaupungin alla. Luxembourgin liput taskuissamme istuimme kirjoittamaan eilisen blogia ja maistelemaan kojusta ostamaamme mansikkanougatia, jota myytiin kilohinnalla (n. 60€/kg). Emme itse ostaneet kuin pienen siivun, (10e), mutta se oli niin täyttävää, ettei enempää olisi vatsaan mahtunutkaan. Nautittuamme ja kirjoitettuamme hyppäsimme metroon, jolla huristelimme Pariisin ehkä tunnetuimpaan kohteeseen, siihen THE torniin. Kuitenkin lähestyessä tornia on tehtävä Champs Elyséellä  tietyt rituaalit. Piknik juustoilla, tuoreilla kirsikoilla sekä viinillä (Otolla limecolaa), patonkia unohtamatta. Pakolliset poseeraukset tuli myös tehtyä. Nauttiessamme ihanista eväistämme kuulimme läheltä muutaman sanan suomea. Äänet kuuluivat isälle ja pojalle, jotka pelasivat jalkapalloa nurmella. Hihkaisimme että olemme myös Suomesta. Pienen keskustelun jälkeen herrat poistuivat pelailemaan ja me jatkoimme Eiffelille. Saimme mieheltä kuitenkin hyvän vinkin, hän kun on asunut Pariisissa jo muutaman vuoden: "menkää kävellen ylös, paljon lyhyempi jono." Noudatimme neuvoa, onneksi, sillä hissiin oli arviolta kahden tunnin odotus (kävellen olisit jo perillä jne.) Nuorilla ja nopsilla kintuillamme ohittelimme läähättäviä japanilaisia ja horisontaalisesti hyvin kehittyneitä amerikkalaisia. Eiffelillä pystyi kuulemaan kymmeniä eri kieliä, se oli kuin pienoismaailma. Yläilmoista ihastelimme kaupunkia, joka tuntui jatkuvan loputtomiin! Kauhean kaunista ja isoa, ehkä meitä hieman vaivaa turistien runsaus ja kalleus, kaikesta yritetään kiskoa. Onneksi oma hostellimme on hieman sivussa kuuluisimmista nähtävyyksistä ja saamme nähdä paikallistakin elämää. Ja silti, kaiken kaikkiaan, PARIISI. On siinä vain sitä jotain. Matkasimme nopealla hissillä (tässä kohdassa Otto oli aika kalpea) Eiffelin huipulle asti, joka oli täynnä sinne tänne vaeltavaa populaa. Jos kesäkuu ei vielä edes ole sesonkia, niin eipä haluttaisi olla täällä ensi kuussa jonottamassa kaikkialle kolmea tuntia. Näkymät olivat joka tapauksessa upeat ja Eiffel ylipäätään kokemisen arvoinen. Lisäksi opimme taas uutta eri maiden korkeita rakennuksia esittelevästä taulusta: Helsingin korkein rakennus on Pasilan linkkitorni. Tai ainakin on joskus ollut. Huomaamattamme Eiffelillä oli kulunut suurin piirtein koko päivä, eikä ketään oikeastaan huvittanut lähteä pällistelemään postimerkin kokoista taulua naisesta, joka näyttää hevaripojalta. Niinpä suuntasimme jälleen tuttuun ja turvalliseen metroon, vuoroväli 1 min! Helsingissä tais tulla just kesäaikataulut voimaan...8 min...Tiuha rytmi on kuitenkin täällä ihan pakollinen, koska nytkin vaunut olivat ääriään myöten täynnä. Matkalla hostellille vetäisimme krepit, "crepes", eli täytettyjä lettuja, suolaisella tai makealla. Tilasimme juustoa ja kanaa, vaikka selvästikin täällä on hieman erilainen käsitys kanan olemuksesta (se oli KINKKUA!) Hostellilla pikainen siistiytyminen aamupäivän hikisestä olemuksesta - kyllä, aurinko ja lämpö on täällä ja eilinen harmaus ja sade lähtenyt jonnekin Italiaan. Toivottavasti sinne, kun olivat niin nihkeitä päästämään meitä sieltä pois - ei se italialainen jätski nyt niiiiin hyvää ole (on se t. Suvi). Viimeisen iltamme Pariisissa vietimme Suvin eilen löytämällä kivalla ja eloisalla alueella, kaupungin korkeimmalla kohdalla. Kävimme Sydämen kirkossa ihastelemassa koristeellista katolilaista tyyliä ja laulavia nunnia ennen siirtymistä pubiin yksille. Riikka oli onnellinen kun sai vihdoin siideriä - Liettuan jälkeen ei ole tunnettu! Bokikin ehdotti jotain "sweet beeriä" sitruunaisella maulla ja Milanossa baarimikko ehdotti tilalle cuba libreä. 0,25 viiden euron Magners maistui siis hävyttömän hyvältä. Hauska, kasvoiltaan karikatyyrin näköinen katutaiteilija heittäytyi tuttavalliseksi ja kuultuaan kotimaamme kertoi tuntevansa jonkun puusepän Kajaanista. Hetken istuskeltuamme ja hyörinää (mm. tusinaa kielikurssiryhmää) seurattuamme siirryimme kivalle terassille syömään. Kolmen ruokalajin menu 11 euroa, kyllä kelpasi! Varsinkin kun näimme varsinaisen listan, jossa pääruokien hinnat lähtivät paristakympistä. Ruoka oli kuitenkin hyvää, lukuun ottamatta salaattia - sekin olisi maistunut, ellei sitä olisi upotettu vahvaan sinappikastikkeeseen. Hyhhh. Pääruoka (pihvi tai kanaa) ja jälkkärit (Otolla ja Riikalla jätskipallot, Suvilla creme caramel) maistuivat sen sijaan sitäkin paremmin. Vatsat täynnä ja koko päivän kävelleinä iski väsymys aivan tyhjästä: ihan  pakko päästä nukkumaan. Asiaa
ei ainakaan edistänyt ylihidas tarjoilija, joka muljautteli kummallisesti silmiään. Tulomatkalla riitti turistikrääsän myyjiä, mutta myös pimeässä pyöriviä porukoita, joista huudeltiin meille "wanna smoke?" Hetken luuli  olevansa taas Damissa kun makea aromi leijaili ympärillä t. Riikka. Dormissamme (siis sama, jossa Suvi nukkui edellisen yön) oli kaksi nuorta Jenkeistä, tyttö ja poika. Emme ehtineet vaihtaa montaakaan sanaa, kun uni tuli saman tien. Reilin jälkeen voisi vaikka vaan nukkua pari seuraavaa päivää...
- Otto Riikka Suvi-
21.6.12 klo 1.26