Aamuyöstä Otto ja Riikka heräsivät siihen, että joku kiihkeä ranskatar karjuu ikkunan alla. Ääni tuntui tulevan aivan läheltä, eikä naikkonen todellakaan desibeleissä säästellyt. Perinteinen perheriita Pariisissa. Herätyskellot pärähtivät soimaan aivan liian aikaisin, seitsemältä, sekä meillä että amerikkalaisilla huonekavereillamme. Riikan kello tosin soi jo 6.00 kun on edelleen Suomen ajassa...Hostellin aamupala ei aikaisen lähtömme takia ollut ehtinyt vielä alkaa, joten kipaisimme leipomon kautta hankkimaan matkaevääksi uunituoreet patongit. Oli aika jättää puolipilvinen Pariisi, sen lukuisat viinit, juustot, katukahvilat ja metroasemat. Kaunis kaupunki, joka ehkä kuitenkin jätti vähän kylmäksi. Missä oikeat ihmiset ja oikea Pariisi kaiken turisteille rakennetun hötön alla? Pakko varmaan vielä joskus palata paremmalla ajalla, nyt ehdimme vain raapaista pintaa. Junamme Luxemburgiin oli TGV (luotijuna) - Otto on odottanut tätä koko reissun ajan! Parituntinen matka kuluikin lähinnä junan nopeutta ihmetellessä, takana olivat Itä-Euroopan rytmikkäät kolinat ja romanttiset natinat. Maisemista ei saanut paljonkaan selvää, kun kaikki viuhui ohi vihreänä puurona. Luxemburgin tavoitimme yhdentoista aikaan, mutta kuultuamme yöjunan makuupaikan hinnan (38e), päätimme jatkaa suoraan Berliiniin parin tunnin päästä. Kaiken lisäksi paikkavarausta ei tarvittu, eli pääsisimme matkan pelkillä reililipuilla - ja saisimme enemmän aikaa Berliinissä. Päätöksemme osoittautui harvinaisen hyväksi, sillä Luxemburg oli siisti ja nätti - mutta ei siellä mitään sen kummempaa ollut. Paikallisetkin tuntuivat katsovan meitä sillä silmällä että "aha, taas jotain maabongareita." Kyseessähän on siis valtio, jonka keskusta päästä päähän on 1,5 kilometriä. Tämän takia emme nähneet ainuttakaan bussia tai muuta julkista liikennevälinettä - kaikki taittoivat matkansa pyörillä. Kaupunki (eiku hups, maa) myös tarjosi citypyöriä ihmisten käyttöön, ensimmäiset 30 min ilmaiseksi ja sen jälkeen euron tunnilta. Panimme merkille ruokakauppojen vähyyden, ruokapaikkoja ja varsinkin kahviloita oli sen sijaan runsaasti. Täällä myös selvästi fanitetaan jalkapalloa, sillä jokainen baari ja ravintola oli koristeltu turnaukseen osallistuvien maiden lipuilla ja iso screen löytyi hikisimmästäkin pikku kapakasta. Sen sijaan Pariisissa emme nähneet minkäänlaista faniutta emmekä löytäneet kuin pari matseja näyttävää paikkaa, vaikka tiistaina oli Ranskan peli! Luxemburgin vaakunassa on muuten paljon samaa kuin Suomella; sinivalkoinen tausta ja seisova leijona. Pikavisiitistämme jäi päällimmäisenä mieleen pitkä ja todella korkea silta, jonka alla juoksi pikkuriikkinen puro ("ois tolle nyt pienempikin silta riittänyt") sekä taivaalliset leivokset, jotka söimme hävyttömän hienossa kahvilassa. Oli lievästi sanottuna rähjäinen olo kun pelmahdimme sisälle kultaisesta ovesta rinkat selässä kolme viikkoa käytetyissä vaatteissa. Sisällä ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa (tai ehkä heidän mittapuullaan arkisesti, mistä sitä tietää) ja tilauksetkin toimitettiin pöytään. Pala taivasta lautasella, kaupasta vähän evästä, pakollinen ryhmäpotretti passikuva-automaatissa ja jaksoi taas jatkaa kohti viimeistä junaseikkailua. Tähän mennessä ei muuten ole yksikään juna ollut myöhässä (Milanon junan alle 10 minuuttia ei lasketa), eli hyvin Eurooppa osaa asiansa. Mielenkiintoista palata kotiin vähän toisenlaisen aikataulupolitiikan armoille. Reittiimme kuului kaksi vaihtoa, ensimmäinen Trierissä ja toinen Kölnissä. Kaksi ensimmäistä junaamme olivat samantapaisia kuin Flirt-lähijunat - ei siis paikkavarauksia, mutta onneksi pääsimme istumaan. Ensimmäisen junan kiitäessä eteen päin (ja Suvin ja Oton torkkuessa söpösti) kuulutukset vaihtuivatkin yhtäkkiä ranskasta saksaksi, eli olimme huomaamattamme jälleen vaihtaneet maata. Matkaamme sulostuttivat pikkulapset, jotka kiljuivat ja huusivat aivan korvan juuressa sekä juoksivat käytävää edestakaisin. Tätä jatkui puolisen tuntia, ja kaiken aikaa lasten vanhemmat istuivat toisessa päässä junaa ja olivat ilmeisesti vain onnellisia saamastaan lepohetkestä. Lopulta kyllästyimme huutoon ja koska ketään muuta ei näyttänyt oma mielenterveys ja tärykalvot kiinnostavan, täytyi Oton ryhtyä sijaiskasvattajaksi, ilkeäksi suomalaiseksi sedäksi: "Hei!" Muuta ei tarvittu, johan porukka (yhdellä oli muuten Muumipaita, jee!) hiljeni ja luikki häntä koipien välissä lepsujen mammojensa luokse. Vaikka eväät oli syöty jo ennen Kölniä ja vaihtoaikaa junien välissä oli vaivaiset 9 minuuttia (saimme vähän Amazing race-fiilistä juostessamme rinkat selässä junaan), niin matka meni hyvin ja tavallaan oli kahden pitkän kävelypäivän jälkeen ihanaa vain istua ja antaa saksalaisen, säntillisen ja siistin junan viedä mukanaan. Vaikka erilaiset wc:t ovatkin saaneet blogissamme hämmentävän suuren roolin, niin pakko vielä mainita Köln-Berliini-välin supersiististä vessasta, jossa oli vaaleanpunaista vessapaperia ja jopa kunnon kranssi! (se ei ole mikään itsestäänselvyys, uskokaa pois, joten nauttikaa kunnollisista pöntöistänne). Koko reissun viimeinen junamme oli kyllä muiltakin osin hieno, lähenteli Vilna-Kaunas-välin upouutta kaksikerroksista junaa. Silti maiden välisen kalustokilpailun (meidän reissumme perusteella) voitto menee yllättäin Liettuaan, tuhansien reikävessojen maahan (taas me tultiin tähän...) Viiden tunnin mittainen viimeinen etappi kului rennosti lueskellen ja kikatellen (yhdistetty yliväsymys ja sokerihumala). Otto ja Riikka myös mittasivat kaapin paikkaa syömällä Snörejä ilman käsiä, Otto voitti. Berliiniin saavuimme puoli yhdentoista aikaan, emmekä olleet ehtineet katsella hostelleja ollenkaan - tarkoitus kun oli saapua tänne vasta aamulla. Meillä kävi kuitenkin mieletön tuuri, kun aivan aseman vieressä oli Meininger-niminen hotelli, josta sai kuitenkin myös edullisia sänkypaikkoja miesten tai naisten huoneista. Suvi ja Riikka saivat neljän hengen huoneen jossa jo nukuttiin, Otto samanlaisen. Huoneet olivat supersiistit ja uudet, hotellitasoa. Ikkunasta katselimme Berliinin valoja ja jättimäistä rautatieasemaa, joka on tähänastisista asemistamme ehdottomasti hienoin ja modernein - junat saapuvat kolmeen eri kerrokseen. Suvi ja Otto kävivät vielä yksillä hotellin viereisessä Play-baarissa, sitten uni vei heistäkin voiton. Muhkeat tyynyt ja harvinaiset 10h yöunet, huomenna otetaan Berliini haltuun.
-Otto Suvi Riikka-
21.6.12 klo 23.06
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti